Farmtools Oy on kehittyvä ja innovatiivinen säiliötalo, joka valmistaa ja myy ratkaisut nestemäisen energian säilytykseen, kuljetukseen ja varastointiin.
Farmtools tarjoaa asiantuntemustaan eri alojen ammattilaisille jo toisessa sukupolvessa. Olemme olleet maatalouden tukkukaupan arvostettu kumppani vuosikymmenten ajan. Säiliövalmistuksen historia Ylihärmän-tehtaillamme juontaa juurensa aina 50-luvulle saakka.
Missiomme on energian turvallinen varastointi, ja tarjoamme monipuoliset säiliöratkaisut. Tuotteita, tuotevalikoimaa sekä palveluja kehitetäänkin jatkuvasti vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Uusimpiin innovaatioihimme kuuluu esimerkiksi FARMEX Cover™ -polttoöljysäiliösuoja.
Farmtools Oy on perheyritys, jonka perusti Pertti Ratia vuonna 1980. Jo muutaman vuoden päästä hän päätyi ostamaan ylihärmäläisen säiliövalmistaja Viiskone Oy:n liiketoiminnan, mukaan luettuna yrityksen 50-luvulla rakennetut valmistustilat. Siitä lähtien Farmtools on jatkanut pohjalaista ja ylihärmäläistä säiliövalmistuksen perinnettä perheyrityksen arvojen pohjalta. Alkuperäinen tehdasrakennus on edelleen käytössä ja täyttää jo 70 vuotta.
Vuonna 1992 Farmtools lanseerasi ensimmäisenä Suomessa peruskunnostuspalvelun, joka on TUKES-ohjeistuksen mukaisesti laadittu, 10 kohdan tehdasmainen kunnostusohjelma vanhoille farmarisäiliöille. Aidossa ja alkuperäisessä peruskunnostuspalvelussa näkyy kunnostustyöstä hankittu 30 vuoden kokemus ja ammattitaito.
Peruskunnostus on nykyään nimeltään FARMEX PEUKKU™ –peruskunnostuspalvelu. Näinä aikoina peruskunnostuksen merkitys korostuu entisestään, onhan se ympäristömyönteinen ja vastuullinen ratkaisu polttoöljyn turvalliseen varastointiin.
2022 |
Peruskunnostus 30 vuotta ja Farmtools Ylihärmän tehtaat 70 vuotta |
2020 | Farmtoolsin perustamisesta 40 vuotta |
2017 | Metsäkonesäiliöiden valmistus alkaa |
2015 | ISO 9001:2015 Laatujärjestelmän sertifiointi |
2012 | Vientitoiminnan käynnistäminen |
2011 | Farmtools hyväksytään VAK-määräaikaistarkastusten laitokseksi |
2010 | Sukupolvenvaihdos: Johanna Ratia ja puoliso Mika Lind mukaan toimintaan |
1998 | Kuljetussäiliöiden valmistus urakointikäyttöön alkaa |
1992 | 10 kohdan peruskunnostusohjelma käynnistetään |
1987 | Yhteistyö Maataloustukkukaupan kanssa syventyy |
1984 | Farmtools Oy ja Ylihärmän tehtaat yhdistyvät |
1980 | Pertti Ratia perustaa Farmtools Oy:n |
1958 | Polttoöljysäiliöiden valmistus maatalouskäyttöön alkaa |
1952 | Ylihärmän tehtaat perustetaan |